Kuva: Arizonan yliopiston Old Main Building
VTT, FM Olli Matti Hokkanen
Maantieteilijät ja kaupunkitutkijat keskustelivat 2000-luvulla aktiivisesti skaaloista. Keskenään kilpailevat koulukunnat osallistuivat globalisaatiokeskusteluun ja esittivät näkemyksensä muuttuneiden skaalatasojen vaikutuksista. Seuraavaksi muodostan katsauksen skaalan käsitteeseen ja esitän teoriat skaalasta. Nostan amerikkalaisen skaalaväittelyn 2000-luvulta skaalakeskustelun ytimeen, minkä jälkeen siirryn kuvaamaan eurooppalaista käsitystä käsitteestä.
Johdatus skaalaan
Skaala sanana ja käsitteenä antaa väljyyttä kuin myös vapautta käyttäjälleen, mutta samalla se mahdollistaa monitulkintaisuuden. Skaala on voimakas työkalu yhteiskuntatieteiden tutkielmissa, esimerkiksi Gabriel Tarden (1843−1904) sosiologiassa skaalakäsitettä pidetään sosiaalisena keksintönä, sillä sen kautta yksilöiden kokoonpanoista muodostuu yhteiskunta (lat. societas). Sallie Marstonin (2000) mukaan skaalojen tunnustetuiksi muodoiksi on määritelty kartan mittakaava, maantieteellinen skaala, operationaalinen skaala ja resoluutio. Kartan mittakaavaa käytetään, kun halutaan havainnollistaa kohdetta, joka on liian suuri tai liian pieni esitettäväksi luonnollisessa koossaan. Maantieteellinen skaala viittaa tutkimuksen tai tutkittavan ilmiön tilalliseen laajuuteen, kun taas operationaalinen skaala viittaa siihen, millä tasolla tietyt sosiaaliset prosessit ottavat paikkansa. Resoluutio on pienen skaalan tutkielmissa tarkempaa, kun taas laajemman skaalan tutkielmissa se on heikompaa. Resoluutiota hyödynnetään erityisesti geoinformatiikassa, luonnonmaantieteessä, kaukokartoituksessa ja tilastoanalyyseissä. (Emt.: 220.)
Yhteiskuntapoliittisessa kaupunkitutkimuksessa operationaalinen ja maantieteellinen skaala nousevat esille. Väitöskirjassani operationaalinen skaala tuli erityisesti kysymykseen. Operationalisoin seuraavat käsitteet: (1) paikallinen taso. (2) alueellinen taso. (3) kansallinen taso. (4) ylikansallinen taso. (5) globaali taso.
Harveyn skaala
Tasojen suhteinen ymmärtäminen on David Harveyn (1989b: 348; 2000: 75) mukaan aivan keskeistä. Hyvin usein tutkittavia asioita tulee tarkastella kaikilla hierarkkisilla ja limittäisillä tasoilla, ja näiden välisissä suhteissa, jotta ilmiöstä saadaan riittävän tarkka kuva. Esimerkiksi globaalin tason kulttuurituotanto ja -markkinointi ulottuvat ihmisten olohuoneisiin asti. Aina tasojen välinen tarkastelu ei kuitenkaan ole mahdollista. Harvey (2000) näkee, että ihmisten toimintojen orkestrointi eri tasoilla riippuu vahvasti teknologisista innovaatioista ja siitä, kuinka skaalat muuttuvat ajan myötä. Esimerkiksi Baltimore määriteltiin ja skaalattiin hyvin eri tavalla 200 vuotta sitten. Kaiken kaikkiaan Harvey haluaa puhua skaalojen spatiaalisesta tuottamisesta (production of scales), joka tulee liittää hyvin tärkeänä näkökulmana mihin tahansa teoriaan, joka selittää maantieteellistä epätasa-arvoista kehitystä. (Emt.: 76−77.) Lisäksi erityisen oleellista on hahmottaa, että maailma on kutistunut liikenteen innovaatioiden myötä maailmankyläksi; tilan läpikulkuun käytettävä aika on vähentynyt merkittävästi (Kuva 1). Matkustajalentokoneet saattoivat edetä 1960-luvulla jopa 1127 km/h (Harvey 1989b: 240−241), mutta Concorden matkanopeus oli jopa 2200 km/h.
Kuva 1. Kutistuva maailma (Harvey 1989b: 241 pohjautuen)
SKAALAN ELIMINOINTI
Maantieteellisen hierarkkisen skaalan eliminoinnin taustalla vaikutti Marstonin vuoden 2000 tutkimus, jossa kotitalouden maantieteellinen skaala (household) ja sosiaalinen uusintaminen nousevat pääkäsitteiksi (Marston et al. 2005: 427). Marston (2000) oli osoittanut, kuinka luovat amerikkalaiset kotiäidit 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa kykenivät muuttamaan sosiaalisen uusintamisen ja kuluttamisen rakenteita ja käytäntöjä sekä heikentämään pysyvästi patriarkaalista järjestelmää. Kotitalouden skaalasta lähteneet muutosten vaikutukset ulottuivat aina naapurustoon, kaupunkiin, piirikunnalliseen taloudenhoitoon, politiikkaan, amerikkalaiseen korporatiiviseen teollisuuskapitalismiin sekä koko maapallolle asti.
Karl Marxilla ja Friedrich Engelsillä oli Marstonin mukaan taipumus vähätellä sosiaalisesti ja taloudellisesti tuottamatonta työtä.
Marxilainen ajattelu oli heijastunut haitallisesti neomarxismiin ja skaalateoriaan. Marstonille oli kuitenkin merkittävää, että Henri Lefebvre painotti sosiaalista uusintamista valtion roolin ymmärryksen kontekstissa. (Emt.: 227, 235, 238.)
Maantieteellisen tasoajattelun torjuvassa litteässä ontologiassa tai ”sijaintipaikan ontologiassa” (site ontology) käsite sosiaalinen sijaintipaikka (site) on tärkeä. Se tarkoittaa läsnä olevaa ja itseorganisoituvaa tapahtumapaikkaa, joka koostuu dynaamisesti toimijoista (body), tekemisistä ja sanomisista. Monilukuiset sosiaaliset sijaintipaikat voivat olla 2000-luvulla virtuaalisia tai ei-virtuaalisia. Ne ovat oman toimintansa lainsäätäjiä sekä dynaamisesti yhteydessä muihin virtuaalisiin tai ei-virtuaalisiin sosiaalisiin sijaintipaikkoihin. (Marston et al. 2005; Woodward et al. 2010). Marston, Jones III ja Woodward (2007) hyödynsivät Nollywoodin elokuvateollisuusaluetta Lagosissa esimerkkinä kuvatessaan sijaintipaikan ontologian muodostumisesta globaalissa maailmassa. He hylkäsivät jälleen hierarkkisen skaalan käsitteen:
“sanomisten ja tekemisten valossa ontologiamme täytyy yhä kieltää ne tilalliset kuvitelmat, jotka tukevat lähes kaikkia keskusteluja globalisaatiosta.” (Emt.: 45; käännös tekijän.)
Tutkijaryhmän huomioon kohteena olivat myös yleiset makroteoriat, joille on hyvin tyypillistä lintuperspektiivistä asioiden selittäminen. Woodward, Jones III ja Marston (2010) omaksuivat sanonnan Aquila non captat muscas (Eagles don’t catch flies), minkä jälkeen he täsmensivät metodologista tutkimusorientaatiotaan. Tutkijaryhmän mukaan sijaintipaikan ontologia huomioisi jatkuvasti maailmassa toimivat vaihtelevat ja loputtomat poliittiset mahdollisuudet. Sijaintipaikan ontologia mahdollistaisikin puhtaan erilaisuuden tutkimisen:
“Sosiaalinen sijaintipaikan muotoilussa tunnistetaan sosiaalinen elämä loputtomien erikoisuuksien ja vaihtelevaisuuksien valtakuntana, jonka sisällä olemassa oleva aine itseorganisoituu ja joka paljastaa puhtaan erilaisuuden.” (Emt.: 271; käännös tekijän.)
Tutkijaryhmä vertasi jalostamaansa teoriaa Bernhard Riemannin (1826−1866) vuoden 1851 väitöskirjaan, joka sysäisi liikkeelle vallankumouksellisten ”Riemannin pintojen” kehittämisen. Näitä pintoja koskeva tutkimus on toiminut topologiaksi kutsutun matematiikan keskeisimpänä lähtökohtana. Huolimatta siitä, että Riemannin lähestymistapa keskittyi erilaistumiseen ja erilaisuuksiin, se pysyi amerikkalaisen tutkijaryhmän mukaan teoreettisesti ja metodologisesti yleispätevänä jättäen huomiotta tilannesidonnaisuuden, joka todellisuudessa määrää minkä tahansa materiaalin sekaiset erikoisuudet. (Woodward et al. 2010: 271−275.)
Marstonin tutkijaryhmä kehitteli ajatteluaan hyödyntämällä aluksi maantieteellistä horisontaalista tarkastelua, mikä tarjosi marxilaiseen vertikaaliseen mallin verrattuna enemmän sisääntulokulmia progressiiviselle politiikalle. Uusmarxilaisten analysoimat työn ja pääoman väliset valtasuhteet skaalan poliittisessa taloustieteessä eivät voineet ainoastaan selittää skaalan rakentumista globaalissa maailmassa. Tutkijaryhmän mukaan analyysit ja puheet verkostojen verkostoista tai virtauksista eivät myöskään tarjonneet pakokeinoja välttää niitä ongelmia, jotka yhdistyvät tasohierarkiaan sijoitettuihin verkostoihin. Marstonin tutkijaryhmän mukaan on haitallista olettaa, että verkostot ja sosiaaliset prosessit leikkaisivat hierakkisten tasojen (paikallinen, alueellinen, kansallinen, ylikansallinen ja globaali taso) rajapintoja ylhäältä alaspäin tai alhaalta ylöspäin. (Marston et al. 2005, 2007.) Tutkijaryhmän mukaan Neil Brenner on tehnyt tämän oletuksen (Marston et al. 2005: 418).
Lopulta Marston, Jones ja Woodward (2005) katsoivat vallankumouksellisesti, että jokaista sosiomateriaalista paikkaa ei pitäisi ainoastaan pitää erilaisena ja erilaistuvana, vaan myös yhteydessä muihin kaukaisiin paikkoihin. Kapitalistisen järjestelmän ulkopuoliset merkitysjärjestelmät sekä kapitalismin riippuvuus kotitalouksista tuli viimein nostaa keskiöön ihmismaantieteessä. Jatkossa tulisi kysyä, miten tiheitä sijaintipaikkoja avaavia politiikkoja tulisi tutkia metodologisesti. (Marston et al. 2005; Jones et al. 2007: 264−266.) Miten sosiaalisen elämän moninaisuus voitaisiin paremmin huomioida päätöksenteossa? Kysymys on aivan oleellinen maailmassa, jossa tyytymättömät, kriittiset ja asioita kyseenalaistavat kaupunkilaiset vastustavat uusliberalistista politiikkaa erilaisissa sosiaalisissa sijaintipaikoissa:
− − sosiaaliset sijaintipaikat näyttäytyvät myös vähemmistöjen tiloina ja purkautuvina ennalta arvaamattomina tapahtumina, jotka tuottavat erityisiä ja potentiaalisesti muuttuvia, teoreettisia ja poliittisia sovelluksia kattaen rasismin ja kapitalismin vastaisuuden sekä edistyksellisen itsenäisen toiminnan [pro-autonomy] ja kyseenalaistavat tavat [pro-questioning]. − − Kyseeseen tulevat tuottavat omituisuudet [productive singularities], jotka voivat omilla ehdoillaan vaatia vaihtelevia ja toistuvasti erilaisia sortamisen tai riiston mielenosoituksia – näyttäytyväthän sosiaaliset sijaintipaikat maailman todellisina materiaalisuuksina. (Woodward et al. 2010: 278; käännös tekijän.)
Voidaankin tulkita, että tämän teorian hyödyntämisellä kaupunkitutkijan intressit kohdistuisivat hyvin vahvasti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen, mikä kuuluu muutoinkin Arizonan yliopiston maantieteen ja aluekehittämisen laitoksen tutkimuksenteon lähtökohtiin. Voidaan päätellä, että tasoja tulisi välttää sen vuoksi, koska molemmat sukupuolet ovat päässeet viimein kiipeämään (eriaikaisesti tosin) globaalille tasolle. Näin ollen skaalojen teline voitaisiin unohtaa. Tasojen käyttö tutkimuksissa ja uusliberalistisessa politiikassa ei välttämättä edistä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista. Tasot ovat oletettavasti eliitin koalitioiden rakentamia sosiaalisia konstruktioita, joita tavalliset ihmiset eivät organisatorisesti ja poliittisesti autonomisissa sosiaalisissa sijaintipaikoissaan hahmota. Kapitalistinen eliitti voi positioida itsensä korkeammalle tasolle ja löytää omalle toiminnalleen merkityksen. Jos tutkijat lopettavat tai edes vähentäisivät sanan taso käyttöä, niin enemmin tai myöhemmin myös politiikan tekijät seuraavat perässä. Näin saavutettaisiin oikeudenmukaisuutta yhteiskunnassa. Prosessi tulee olemaan hyvin pitkä. Chris Collingen (2006) seuraava toteamus kiteyttää kaiken hyvin:
”Vaarana skaalan äkillisessä korvaamisessa on se, että ’skaala’ tulee vielä [pitkään] pysymään metafysiikan kehässä ja sisällä ’spatiaalisessa strukturalismissa’, josta se yrittää kovasti paeta.” (Emt.)
Maltillisimman tulkinnan mukaan skaalan käsitteen boikotointi tutkijoiden toimesta voisi tarkoittaa vaikka edes yhden yksittäisen tason haitallisuuden osoittamista tai käytön vähentämistä analyyseissä – tällöin tarkastelujen kohteeksi ei tulisi koko skalaarisen tasosysteemin negatiivisuus. Tämänlainen lähestymistapa saattaisi olla realistisin, varsinkin jos siinä erotetaan maantieteelliset operationaaliset tasot hallinnollisista tasoista (globaalien yritysten taso, EU-taso, valtiollinen taso, valtion aluehallinnon taso sekä kuntataso) ja osoitetaan, miten ne myös liittyvät toisiinsa.
Väitöskirjassani osoitan, että globaali taso kytkeytyy globaalien yritysten tasoon, ylikansallinen taso EU-tasoon, kansallinen taso valtiolliseen tasoon, alueellinen taso valtion aluehallinnon tasoon sekä paikallinen taso kuntatasoon. Suomesta voi löytää esimerkin hallinnollisen skaalatason eliminoinnista. Mainittakoon, että läänitaso on poistettu. Myös tasojen lisäämistä on epäonnistunein yrityksin ehdotettu, esimerkiksi itsehallinnollista maakunnan tasoa on yritetty luoda.
Ajatusta sosiaalisista sijaintipaikoista ei pidä kuitenkaan kokonaan unohtaa. Sosiaaliset sijaintipaikat voidaan valjastaa analyysityövälineeksi, mutta niitä tulee käyttää harkiten ja vain tapauskohtaisesti.
Brennerin kritiikki
On kyseenalaista käyttää edellä esitettyä Marstonin tutkijaryhmän skaalateoriaa ilman, että on perehtynyt muihin vaihtoehtoihin. Esimerkiksi Harvardin yliopiston professori Neil Brenner on torjunut Marstonin tutkijaryhmän pyrkimykset irrottaa skaalan käsite sille ominaisesta spatiaalisesta strukturalismista. Brennerin mukaan Marston, Jones III ja Woodward ovat tulkinneet väärin etenkin Bruno Latourin Actor-Network-teoriaa. Brenner (1997a; 1997b) on hyödyntänyt Lefebvren uusmarxistisia käsityksiä skaalasta, jotta valtion roolia voitaisiin paremmin ymmärtää. Brennerille Lefebvren selitys 1900-luvun kapitalistisesta taloudellisesta ja poliittisesta kehityksestä on uniikki sosiospatiaalisen dialektiikan vuoksi: yhteiskunta ja tila ovat vuorovaikutuksellisessa suhteessa keskenään. (Emt.)
Brenner (emt.) kiinnittää huomionsa siihen, että valtion toiminnot skaaloissa johtuvat poliittisesta ja taloudellisesta rakennemuutoksesta, jonka globalisaatio on aiheuttanut. Valtion tehtävänä on organisoida muuttuvia toimintoja operaatiotasoilla. Maailmantalous on voitu organisoida uudelleen, koska valtiot ovat skaalanneet alueellisia toimintojaan uudelleen. Brennerin mukaan väärä johtopäätös olisi nähdä globalisaatio voimien romahtamisena sisäglobaaleihin todellisuuksiin venäläisten nukkejen (Russian Dolls) lailla (Kuva 2). Sen sijaan tulisi hahmotella hierarkkinen, limittäinen ja morfologinen kerrostuma, spatiaalisten skaalojen monitasoinen teline (Kuvio 1):
Kapitalismin historiallinen maantiede voidaan ymmärtää keskenään kietoutuneiden [intertwined] skaalojen monitasoisena rakennustelineenä [multilayered scaffolding], jossa skaalat ovat kehitykseltään toisistaan riippuvaisia [coevolving spatial scales]; näiden päälle ovat kristallisoituneet pääoman kasautumisprosessien väliset historialliset liittymäkohdat, valtion alueellisen organisoitumisen muodot sekä kaupungistumisen kaavat. − − Spatiaaliset skaalat (globaali, kansallinen, urbaani) sekä niihin liittyvät yhteiskuntatilallisen [sociospatial] organisoitumisen muodot (pääoma, alueelliset valtiot, kaupungit) ymmärretään hierarkkisina ja maantieteellisinä [ko. rakennustelineen] tasoina, joiden lävitse globalisaatio on historiallisesti avautunut. (Brenner 1997b: 145; käännös tekijän.)
Kuva 2. Venäläiset nuket
Kuvio 1. Skaalatelineen tasot
(Brenner 1997b; Herod 2011: 15 perustuen)
Brenner on katsonut, että Marston sortui jo alusta alkaen väärin johtopäätelmiin, vaikka hänen feministinen tutkimus vuodelta 2000 toimikin merkittävänä ja hedelmällisenä skaalakeskustelun avauksena. Brennerin (2001) mukaan Marstonin artikkelissa integroitiin taitavasti sosiaalinen uusintaminen ja kuluttaminen skaalan poliittiseen taloustieteeseen. Pyrkimys teorioida kotitaloutta maantieteellisenä skaalana oli merkittävä askel tieteenalan sisällä. (Emt.: 596.)
Brennerin (2001) mielestä skaala ilmentyi Marstonille liiaksi sosiospatiaalisena areenana toisin kuin maantieteellisenä skaalana teknisessä mielessä, jolloin suhteet muihin sosiospatiaalisiin tärkeisiin elementteihin [alue, paikka ja verkosto] hukkuivat. Kotitalous toki operoi maantieteellisenä skaalana, mutta vähemmän kausaalisesti merkittävällä tai muutosta luovalla tavalla ajatellen sitä, mitä Marstonin tarjoama käsitteellinen sanasto antoi ymmärtää. Brennerin mukaan Marston piti maantieteellistä skaalaa liian yleistettynä käsitteenä, jolloin siitä tuli helposti synonyymi Harveyn tilan käsitteelle. Kun näin kävi, kirjoittaja altistui helposti väärille tuleville johtopäätöksille [skaalakäsitteen eliminoimiselle] eli houkutuksille käyttää skaalan käsitettä väärissä yhteyksissä. Käsitteelliset ongelmat eivät Brennerin mukaan kulminoituneet vain Marstonin työhön, vaan ne heijastuivat laajemmin myös muihin poliittisen taloustieteen ja maantieteen kirjoituksiin. (Emt.: 594, 598.)
Brenner (2001) väittää, että maantieteellinen skaala ja uudelleenskaalautuminen tulisi sijoittaa osaksi laajempaa sosiospatiaalista kehystä, joka huomioi kapitalismin moniulotteisuuden. Maantieteellistä skaalaa ei tulisi Marstonin lailla rinnastaa sosiospatiaalisten prosessien koko asetelmaan, vaan se pitää nähdä yhtenä tärkeänä ulottuvuutena, toisin sanoen väliaikaisina tilan kirjekuorina (space envelopes); nämä ovat osana hierarkkista järjestelmää. Skaalan merkitys tulee esille vasta silloin, kun huomataan erilaiset kytkökset ja suhteet (interscalar relationships). (Emt.: 604–605.)
Brenner on jatkanut aktiivisesti skaalatutkimusta, esimerkiksi häneltä ilmestyi vuonna 2019 kirja New Urban Spaces: Urban theory and the scale question.
Tiedeyhteisöjen palaute
Seuraavaksi on hyvä tarkastella tiivistetysti amerikkalaisesta skaalaväittelystä annettua palautetta. Andrew Herodin (2011) mukaan Marstonin tutkijaryhmä olisi todella ainoa, joka on ottanut etäisyyttä skaalan käsitteeseen, ja ehdottanut sen eliminointia. Valtaosa tutkijoista on puolustanut skaalan käsitteen (tasojen) hyödyllisyyttä analyyttisenä kategoriana. (Emt.: 250–251.) Alussa esitetyt viisi tasoa näyttäisivätkin olevan varsin turvallisia analyysityövälineitä kaupunkipolitiikan tutkimukselle.
Marstonin tutkijaryhmän teorian poikkeavuus ei saisi edelleenkään tarkoittaa sitä, etteikö sen sisältämiä käsitteitä voisi ollenkaan hyödyntää kaupunkipolitiikan analyysissä. Esimerkiksi antropologi Arturo Escobar (2007) on suhtautunut myönteisimmin Marstonin tutkijaryhmän argumentteihin. Hänen mukaansa teoria edustaisi kompleksista tutkimusta skaalasta, tilasta, ontologiasta ja sosiaalisesta teoriasta itsestään. Escobar haluaa sijoittaa tutkimuksen osaksi laajempaa sosiaalisten teorian trendiä, jossa Manuel de Landan, Gilles Deleuzen ja Pierre-Félix Guattarin tutkimukset ovat korostuneet. Litteän ontologian suuntaukset pitäisi Escobarin mukaan nähdä vastauksina sosiaaliselle konstruktionismille, dekonstruktionismille sekä diskursiivisille lähestymistavoille. Escobarin mielestä valtaosa tutkijoista ei ole kiinnittänyt huomiota siihen, että tasaiset ontologiat eivät ainoastaan pidä sisällään paluuta uuteen realismiin; ne käsittävät myös materialistisen sosiologian ja biologisen sosiologian näkökulmia. (Emt.: 106−107.)
Mark Purcell (2003) esitti vuonna 2003, että Marston ja Brenner olisivat kummatkin samalla oikeassa ja väärässä väitellessään skaalasta ja politiikasta. Purcell täsmensi, että molemmat professorit olivat kyvyttömiä kuulemaan kokonaan toisen esittämää kritiikkiä tai ottamaan neuvoja vastaan toiselta. Purcell viittasi akuuttiin ja todelliseen Islands of practise-asetelmaan ihmismaantieteen sisällä. Siinä kummankin teoreetikon intellektuaali ajattelu pidättäytyi omalla saarella, ja näin ollen oli hyvin vaikeaa edetä kohti synteettisempää kriittistä ihmismaantiedettä, jossa metodologisella ohjelmalla olisi voitu taitavasti sulauttaa Marstonin ja Brennerin saaret yhteen. Brenner oli käyttänyt hyödykseen vain yleistä kirjoitus- ja tutkimustraditiota korostaakseen urbaaneja sosiospatiaalisia prosesseja ja pääoman tuotannollisia suhteita. Marstonin työ oli sen sijaan nojautunut liiaksi kotitalouden skaalaan. Purcellin mukaan tutkijat olivat kykenemättömiä tarkastelemaan ilmiötä ilman oman koulukuntansa silmälaseja ja ymmärtämään ilmiötä täysin tyhjentävästi. Vaikkakin tieteen tehtävänä on tuottaa politiikasta riippumatonta eksaktia tietoa oikeudenmukaisemman päätöksenteon tueksi, Purcell silti esitti ongelmaksi, että tutkijoiden näkemysten kahtiajaon syy olisi ollut poliittinen. Oikeudenmukaisemman maailman tutkiminen edellyttää nimittäin vaihtoehtoisia tutkimuskäytäntöjä dominaatiolle, epäoikeudenmukaisuudelle ja epätasa-arvolle ja näin ollen uusien mallien osalta avauksien pitäisi olla varsin rohkeita tietyssä poliittisessa ilmapiirissä. Liian usein kapitalismia yleisesti tutkivat professorit ovat eristäytyneitä niistä tutkijoista, jotka keskittyvät patriarkaaliseen järjestelmään, rasismiin ja heteronormatiivisuuteen. Samoin globaalilla tasolla tapahtuvia prosesseja tutkitaan liian usein erillään paikallisella tasolla tapahtuvista prosesseista. (Emt.: 317−319.)
Le Galès ja eurooppalainen skaala
Eurooppalaisessa skalaarisessa ajattelussa kaupungit nähdään osana yhteiskunnan organisoitumisen tasoja (paikallinen, alueellinen, kansallinen, ylikansallinen ja globaali taso). Patrick Le Galès (2002) painottaa skaalojen suhteellistamista, joka viittaa muutokseen. Skaalojen suhteellistaminen on yhteydessä siihen keskusteluun, jota käydään eurooppalaisen urbaanin mallin tulevaisuudesta. (Emt.) Voidaan sanoa, että Le Galèsin näkemys skaalan käsitteestä ja abstrakteista tasoista on hyvin samankaltainen verrattuna Neil Brennerin amerikkalaiseen tulkintaan. Tulee muistaa, että Brenner (1997a) oli perehtynyt myös eurooppalaiseen skaalaan Länsi-Saksan kaupunkisuunnittelua tutkiessaan.
Eurooppalaisen ja amerikkalaisen tasoajattelun välinen ero paljastuu kaupunkien keskustojen elinvoimaisuuden kontekstista. Historiallisista syistä paikallisen tason ja urbaanin alueellisen tason ja välinen relaatio on Euroopassa vahvempi kuin Amerikassa, jossa urbaani leviäminen vaikuttaa negatiivisesti keskustojen elinvoimaisuuteen. Eurooppalaisilla vanhoilla kaupungeilla sekä historiallisilla keskustoilla on vahvempi yhteys metropoliulottuvuuteen. Eurooppalaiset päättäjät eivät ole unohtaneet historiallisten kaupunkikeskustojen merkitystä metropolialueille. Eurooppalaisten on kuitenkin pidettävä mielessä, että rajoista ja skaaloista on tullut epävakaita. Etenkin taloudelliset ja työvoimapoliittiset intressit on huomioitava eurooppalaisen urbaanin mallin kontekstissa. (Le Galès 2002: 24, 173, 179.) Le Galès (emt.: 173) kirjoittaa: ”Kapitalismin dynamiikka tekee skaaloista epävakaita. − − firmat ovat hajaannuttamassa yhteistä kaupankäyntiään paetakseen olemassa olevaa voiman tasapainoa kansallisella tasolla, jossa ammattiliitoilla on vahva läsnäolo. Hajaantumispyrkimyksillä on tarkoitus vahvistaa joustavuutta sekä heikentää ammattiliittoja.”
Eurooppalaiset intressit kohtaavat erityisesti alueellisella tasolla, johon kaupungit kytkeytyvät metropolialueidensa lisäksi. Alueet (regions, territories) tulee nähdä yhä enemmän sosiaalisen ja poliittisen elämän rakentajina Euroopassa. Alueellisilla rajoilla on merkitystä Euroopalle ja eurooppalaisille kaupungeille. Kaupunkitutkijoiden kannattaa pitää aluenäkökulma taustalla, mutta ei hukkua kokonaan aihetta käsittelevään kirjallisuuteen, jos tarkoituksena on nimenomaan eurooppalaisen kaupungin ymmärtäminen historiallisesta näkökulmasta. Alueellinen taso konkreettisuudessaan voi kattaa esimerkiksi maakunnat, seutukunnat, urbaanit kaupunkialueet, metropolialueet sekä hallinnollisia tai kansallisia rajoja ylittäviä alueita. (Emt.) Alueellisen tason merkityksestä kaupunkitutkimuksille Le Galès (emt.) kirjoittaa seuraavanlaisesti:
Välissä olevan tason tai keskitason (meso level) analyysillä on joitakin etuja. − − Sillä voitaisiin helpommin selittää poliittisen ja sosiaalisen logiikan sotkeutuminen sekä poliittisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden välinen vastavuoroisuus. Taso voi olla vieläkin hyödyllisempi, jos se nähdään analyysiyksikkönä, jolla on merkitystä instituutioille sekä kollektiivisille toimijoille; taso on hyödyllinen, jos se rakentaa toimijoiden vuorovaikutusta. Tämä asettaa mahtavia ja vaikuttavia metodologisia ongelmia siitä syystä, koska yksi sosiaalisen näkökulman kompleksisuuden ulottuvuudesta tarkoittaakin nimenomaan mahdottomuutta määritellä selkeitä rajoja sektoreiden, alueiden tai verkkojen välille. (Le Galès 2002: 173–174; käännös tekijän.)
Käytin ”alueellista tasoa” analyysityökaluna väitöstutkimuksessani. Se on skaalahierarkiassa ”urbaanin alueellisen tason” yläpuolella.
Mainittakoon, että Le Galès (2002) kiinnittää huomiota sosiaaliseen liikehdintään eurooppalaisten skaalojen kontekstissa. Hän huomaa, kuinka tätä liikehdintää voi tapahtua kaikilla tasoilla. Le Galès hahmottaa etenkin eliitin liikkumisen skaaloissa. Eliitille urbaanin kilpailun diskurssi on tärkeä; puheavaruudessa kaupunki asetetaan kansainväliseen tilaan siten, että kaupungin ei tarvitse enää joutua vastakkainasetteluun valtion kanssa. Urbaani kilpailu mahdollistaa sen, että eliitti voi sijoittaa itsensä strategisesti skaalojen eri tasoille. Eliitin toimijat matkustelevat tasojen välillä, hakevat ulkomaisia esimerkkejä valtiota vastaan sekä houkuttelevat kaikkein arvovaltaisimman median huomion. (Emt.: 192, 203–204.) Kansainvälistymisestä ja vahvasta eurooppalaistumisesta huolimatta eliitti kokee paikoin myös vahvaa juurtumista kansallisvaltioon ja kotikaupunkeihinsa (Le Galès & Andreotti 2011).
Lähteet Brenner, N. (1997a). State territorial restructuring and the production of spatial scale: urban and regional planning in the Federal Republic of Germany, 1960–1990. Political Geography 16: 4, 273–306. Brenner, N. (1997b). Global, fragmented, hierarchical: Henri Lefebvre’s geographies of globalization. Public Culture 10: 1, 135–167. Brenner, N. (2001). The limits to scale? Methodological reflections on scalar structuration. Progress in Human Geography 24: 5, 591–614. Brenner, N. (2011). Virkaanastujaisluento Harvardin yliopistossa. 12.3.2013. <http://www.youtube.com/watch?v=IK0CY499Kg> Collinge, C. (2006). Commentary. Flat ontology and the deconstruction of scale: a response to Marston, Jones and Woodward. Transactions of the Institute of British Geographers 31: 2, 244–251. Escobar, A. (2007). The ‘ontological turn’ in social theory. A Commentary on ’Human geography without scale’, by Sallie Marston, John Paul Jones III and Keith Woodward. Transactions of the Institute of British Geographers 32: 1, 106–111. Harvey, D. (1989b). The Condition of Postmodernity. 378 s. Basil Blackwell Ltd, Oxford. Harvey, D. (2000). Spaces of Hope. 293 s. University of California Press, Los Angeles. Herod, A.(2011). Scale. 294 s. Routledge, Lontoo & New York. Jones III, J. P., K. Woodward & S. Marston (2007). Situating Flatness. Transactions of the Institute of British Geographers 32: 2, 264–276. Le Galès, P. (2002). European cities – Social Conflicts and Governance. 328s. Oxford University Press, New York. Le Galès, P. & A. Andreotti (2011). Elites, Middle Classes and Cities. Teoksessa Favell A. & V. Guiraudon (toim.): Sociology of the European Union, 76−99. Palgrave Macmillan, New York. Marston, S. (2000). The Social construction of scale. Progress in Human Geography 24: 2, 219−242. Marston, S., J. P. Jones III & K. Woodward (2005). Human geography without scale. Transactions of the Institute of British Geographers 30: 4, 416−432. Marston, S., J. P. Jones III & K. Woodward (2007). Flattening Ontologies of Globalization: The Nollywood Case. Globalizations 4: 1, 45–63. Purcell, M. (2003). Islands of practise and the Marston/Brenner debate: toward a more synthetic critical human geography. Progress in Human Geography 27: 3, 317–332. Woodward, K., J. P. Jones III & S. Marston (2010). Of eagles and flies: orientations towards the site. Area 42: 3, 271–280.
Kaupunkitutkija verkoilla 
